maanantai 4. huhtikuuta 2011

Meikkivälineiden Aatelia prt. 2

Hei meikkaava blogikansa!

Jälleen oon saanut ittestäni irti kirjoittaa vähän kosmetiikan ihmeellisestä maailmasta. Tällä kertaa esittelen teille mun nykyisen meikkikaappini, joka on pienentynyt valitettavan pieneksi edelliseen verrattuna. Näillä kuitenkin mennään. Shall we start?


Tässä minun uusi minimeikkikaappi. Suurin osa meikeistä tungettu tuonne, mutta sitten ne meikit, joita tulee käytettyä vähemmän ovat tuolla vaatehuoneen puolella Oriflamen isossa kosmetiikkalaukussa. Ensin oli koko kaappi meikeille ja nyt on vain pieni peilikaappi. Noh, eiköhän se tästä.

Now for the fun main part. Tuossa muutama postaus sitten tein yleisen varoituksen lightinthebox.com:in mahdollisille asiakkaille. Olen vieläkin sitä mieltä, ettei tuosta nettikaupasta kannata ostaa, vaikka vihdoin ja viimein sainkin omat kamani ehjinä kotiin. Netti on pullollaan tuotteitaan halvalla myyviä kauppoja, joilla kuljetus toimii miljoona kertaa paremmin. Tilaamani alkuperäisen meikkisivellinsetin kohtalo on vieläkin avoin, se ilemisesti katosi >>lentokoneessa>>, jolla sitä oltiin rahtaamassa Suomeen. Aivan sama mulle, mutta useiden todella äkäisten ja rumien sähköpostien jälkeen henkilökunta lupasi lähettää tilaamani tuotteen nopeammalla shipment methodilla, ilman lisäkuluja. Loppujen lopuksi paketti kotiutui Suomeen ja hain sitä Postista ihan täpinöissäni.

Yllätyksekseni tajusin saaneeni MACin sivellinsetin! Tilatessani tätä meikkisivellinsettiä, en tiennyt sen olevan MACin, koska tuotteen kuvauksessa, saatikka tuotekuvassa ei mitään merkkiä ollut. Tarkistin jälkeenpäin, eikä asiasta ollut silloinkaan mitään puhetta. Voin vain päätellä, että he ovat siellä päässä päättäneet laittaa vastaavan tuotteen tulemaan, joka nyt sattui olemaan MAC, tai sitten se on tarkoituksella laitettu ns. kaikesta vaivasta, kun eka paketti ei tullut perille.. En tiedä, mutta olen tyytyväinen!






Suurinosa siveltimistä vielä käyttämättömiä :)


Yritin pikaisesti etsiä MACin sivuilta vastaavaa sivellinsettiä, ja sen hintaa, mutta en sitten löytänyt. Joka tapauksessa, olen ollut todella yllättynyt, kuinka helppo siveltimilläkin on laittaa luomivärit ym, koska olen aina ennen käyttänyt näitä ns. perusvippoja. En oo kuitenkaan vielä jättänyt vippojen käyttöä kokonaan, koska tiettyihin juttuihin ne vaan on parempia, kuin siveltimet. 
Anyways, mä tästä lähden nyt tekemään itseni jälleen ihmisen näköiseksi. Eilenki tuli niin hyvää kommenttia parilta asiakkaalta, kun hain kaverin kanssa pitsaa ilman meikkiä. "Sä oot ihan eri näkönen!!" Herranjumala :D Kyllähän tällä pakkelimäärällä mitä mä käytän :D

Nojoo, mut nyt -->

ps. Kun Laura laittaa kuvia niin teen entryn siitä, kun kännipäissäni hänet meikkasin.

5 kommenttia:

  1. annappa sun sähköposti nii tuota pistän niitä sinne sitte.

    VastaaPoista
  2. Luulen valitettavasti, että saamasi sivellinsetti on feikki (onneksi kuitenkin sait tilaamasi siveltimet lopulta). Tuotteiden laatu voi varmastikin olla oikein hyvä, mutta käsittääkseni MACillä ei ole myynnissä sivellinsettejä (ainakaan normaali kuluttajille ja tuollainen määrä MACin siveltimiä maksaisi ainakin 600-800€). Aidoissa siveltimissä varren metalliosa on hopeinen, ei musta ja käsittääkseni aidot siveltimet on myös pakattu eri tavalla. En halunnut tulla missään nimessä nillittämään blogiisi, satuin vain huomaamaan tämän postauksen. MAC-feikkejä on valitettavasti netti pullollaan.

    VastaaPoista
  3. Tiahaar, oon ihan samaa mieltä, varmasti ovat feikkejä :) Oon joka tapauksessa onnellinen ku sain noi lopulta, eikä mua ees oikeestaan haittaa vaikka ovatkin feikit, koska en alunperinkää odottanu saavani mitää huipulaatua :) Kiva ku osasit sanoa vähä tota hintahaarukkaa, aiva mielenkiinnolla luin sun kommenttia. Kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen eBaysta tilannut paljon tavaraa, suurin osa on lähetetty Kiinasta asti ja sieltä valitettavasti postitukset kestää. Jotkut saattaa tulla parissa viikossa, toisia olen joutunut odottamaan jopa 40 arkipäivää (2kk). Mutta aina on tuotteet tulleet ehjänä perille. Ebay-myyjät ovat olleet aina tosi yhteistyöhaluisia, jos kyselen tuotteiden perään tai niitä ei ole kuulunut, niin ovat lähettäneet tuotteen uudelleen. :) Se on vähän miten asioihin asennoituu.

    Mä olen ostanut myös tuon samaisen sivellinsetin, jossa on vieläpä nuo metalliosat hopeiset ja jokaisessa siveltimessä on sivellinnumero. MAC ei tosiaan valmista kyseisestä meikkisivellinsettiä laisinkaan. :)

    VastaaPoista
  5. JoStain eksyin tähän vuosien vanhaan blogi tekstiisi, mutta pakko kommentoida että tuo setti on aito ja hinnaltaan lähemmäs sataa euroa,itsekin olen tuon omistanut, sitä myyty alan ammattilaisille, netistäkin saanut :) ihan vaan ajattelin piristää hehe !

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...