keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Solitude and Crush Walk Hand in Hand

Pakko tehdä taas pikkuinen postaus näistä Pure Luxeista, koska kokeilin tänään ruskean sävyjä, Solitudea ja Crush:ia. Muutamat kaverit ovatkin jo tehneet mun postailun johdosta tilauksen Pure Luxelle ja muutama on myös todella kiinnostutnut tekemään tilauksia lähiaikoina. Hyvä niin, koska aion myös itse tehdä lisätilausta, mutta sitten joskus kun on rahaa (eli ei ikinä).

Nyt kuitenkin asiaan. Kuvat on otettu kahdeksantuntisen työpäivän jalkeen. Työpäivän aikana juostiin paikasta a paikkaan b suurimman osaa päivästä ja oltiin jopa trooppiselta tuntuvassa ilmastossa kassalla asiakkaiden kanssa. Itseasias pari asiakastakin kehui mun meikkejä :). Erittäin hyvin kuitenkin pysyivät, kun ajattelee, että nuo on  kiinnitetty pelkästään vedellä.

Tällainen meikki minulla sitten oli tänään.


Ihan pikkuruisen veti luomivärit luomivakoihin, mutta ei pahasti
todellakaan, verrattuna esimerkiksi voidemaisiin luomiväreihin.





I'm loving it! Ja te, jotka kuulette ihka ekaa kertaa näistä Pure Luxin tuotteista, kurkatkaapa tänne, ja lukaiskaapa ensimmäinen postaukseni näistä ihanuuksista ! I know you'll love it too :>

8 kommenttia:

  1. Eikö vain olekki loistavia! mä en enää koskaan ainakaan muita meikkejä ostakkaan :D Alkaa kohta Christina ihmetteleen,että mikäs paikka toi Suomi ja Seinäjoki on,kun sinne lähtee paketteja alvariinsa ;DDD Hei,muistakaa sitten kun tilailette,että 45e edestä saa tilata,ettei mene tullimaksuja!!!

    VastaaPoista
  2. :DDDD Mut oikeesti Seija, olis pitäny kokeilla jo aikaasemmin sillo joskus vuonna nakki ku ekaa kertaa juteltiin tästä. Ja eksä tehny Sirpan polttarimeikitki niillä muute? :O

    VastaaPoista
  3. No pakko kyllä sanoa et yllättävän hyvin pysyy jos kaheksan tuntisen työpäivän jälkeen näyttää vielä tolta!! Mä muuten näin viime yönä jo untaki niistä meikeistä mitä veeran kans tilattiin, siin unessa ne oli jo tullu ja mä ihmettelin nopiaa toimitusta :DD

    VastaaPoista
  4. Meiksin on pakko kysyä ainaki tuosta Diva-sävystä ku se alako heti kiinnostamaan, että ookko kokeillu sitä jo (oon muistavinani että aiemmassa entryssä sanoit että tilasit sen?) ja miten hyvin siinä loppupeleissä näkyy ne kimalteet? Tilasikko mitään valkosta luomiväriä tuolta, ja jos niin jääkö ihan kunnolla valkosena jos vedellä kiinnittää? Meiksi on nii kauan yrittäny ettiä sellasta superpeittävää valkosta että iha ketuttaa jo. Ja mua alako iha hulluna kiinnostamaa noi kaikki missä on kimalteita ja värivaihteluita jne :DD AARRHH pakko tilata!

    VastaaPoista
  5. Upeet meikit, aika vakuuttava testikäyttö, oikeen kunnon rasitustesti meikille :D hyvältä vaikuttaa, mä en malta odottaa koska ne tulee. näen varmaan itekki unia kohta. Sanna, ootko kokeillu pelkkää luomiväriä vai myös jonkinlaista pohjustusta? ookko kokeellu tätä +valkosta luomiväriä? http://nelly.com/fi/kauneus-naiset/kauneus/meikit/nyx-cosmetics-832/eyeshadow-base-white-832039-1/

    Itte en oo kokeellu mutta luulis tuolla näkyvän valkoosena, NYX:in meikit on aika hyviä kuitenki.

    VastaaPoista
  6. Toi Diva sävy on ollut jo käytössä useesti, ja on paljon glitterisempi kuin tuo White Diamonds. Jos laittaa useemman kerroksen tyyliin et antaa välis kuivahtaa luomelle, niin saa kyllä sellaisen kunnon valkoisen, joka ei hohkaa omaa ihonväriä lävitse. Divassa on sellasia "monivärisiä" hileitä, jotka hehkuu tosi nätisti esimerkiksi jos valo tulee silmiin. Laitan vaik kuvia sit ku taas kerkee.

    VastaaPoista
  7. Sanna, kantsii muutenki kokeilla laittaa koko liikkuvalle luomelle valkosta peittävää kajalia, ja siihen päälle sitten valkoinen luomari ni sitte ainaki on todella valkosta. Esim. rimmelin valkoset kajalit on tosi pehmeitä, levittyy hyvin ja kaikki pysyy paikallaan kovemmassaki käytös. Tuota Veeran laittaman linkin takaa löytyvää alustusvoidetta en oo ite kokeillu, mut uskon kyllä Veeran sanaan jos toimii. Vois itekkin kokeilla taas kun on rahoissa..

    Veera: todellakin, oon ittekki aiva äimänä et mitä vittua, pysyy vaikka kuinka vääntäis ja käääntäis silmiä, ja pelkällä vedellä! Kai tää on nyt vaan tätä mineraalien "voimaa".

    VastaaPoista
  8. Woo, ennoo kokeillu tuota NYXin pohjustushommaa mutta nytte alako kyllä kiinnostamaan! Mulla on semmosta "ihon väristä" MSCHICin pohjustusvoidetta ja se on ollu ihan ok:ta mutta ei se pidä sillee kunnolla valakosta väriä, tai että se just hohkaa sieltä alta ja ku haluaisin just että se on valakonen eikä mikää kellertävä variaatio :D Voipi olla että tuommonen pitää tilata / tsekkailla löytyiskö tuota jostain lähimaaston meikkiliikkeestä jos vaikka vähä pääsis kokeilemaan ennen ostoa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...